Tutkimus- ja kuntoutusjakso
TUTKIMUSOSASTO 12
Myllyojantie 2
21520 Naskarla
p. 040-513 1688
Osaston toiminta koostuu päivittäisten perushoidon ja kuntoutuksen lisäksi mm. seuraavista palveluista:
-terveystarkastus verikokeineen
-erilaiset neurologiset tutkimukset tarpeen mukaan, mm. EEG ja TT-tutkimukset röntgen- ja ultraäänitutkimukset
-hammashoito
-fysioterapiapalvelu sekä apuvälineiden suunnittelu ja hankinta
-palvelu- ja kuntoutussuunnitelmien tekeminen yhdessä erityistyöntekijöiden kanssa
Olennainen osa toimintaamme on ns. intervalliasiakkaiden hoito.
Osastolle tullaan joko terveyskeskuslääkärin lähetteellä tai ottamalla yhteyttä. erityistyöntekijöihin. Tarvittaessa voi ottaa yhteyttä myös suoraan osastolle. Asiakkaalla tulee olla maksusitoumus kotikuntansa sosiaalitoimesta. Hoitoisuudesta riippuen kunnalta peritään sovittu hoitopäivämaksu ja asiakkaalta lisäksi omavastuuosuus.
Tutkimusjaksot kestävät tarpeen mukaan n. 2-3 viikkoa intervallijaksot ovat eri pituisia vaihdellen vuorokaudesta viikkoihin.
Osastoa käyttävät Varsinais-Suomen erityishuoltopiirin alueella asuvat yksityiset perheet, sekä alueella toimivat kehitysvammaisille palveluja tarjoavat yksiköt ja toimipisteet. Asiakkaiden ikäjakauma on "vauvasta vaariin".
Asiakaspaikkoja osstolla on 6+2.
Osaston yhteydessä toimii myös viikonloppuosasto, jossa on 4 asiakaspaikkaa.
|